Mun Jonneilud!

Okay, sorry, this story is in Finnish due to awesome epicness and stuff like that…

Ebin juddu diägs, oldii sergun gaa ruoddii menos, ja sid laival gesgel yöd gadoi lombaggo. guusgyt senaa. No, heidin ne sid simmoddeese peligoneesee jos sid hedge belaili, jossai vaihees gadoi handuu. guus nelgyd egee. “No hiddo!”, mä duumasi, “Dällähä osdaa mazzundsa gylläsegs!”. Eli, läheddii sergun gaa pizzal!

Sid gu bääsdii ylägerdaa (laivoil o humalaiddi jodga yriddi dul doivoddaa hyvää bääsiäisd, vaig oli uusvuos ni gesdi yhe hedgen), ni gadoddii rafla menuu. Viddu, ygz pizza seidsemä egee. No, go oli dollane hirmune mäihä gäyny, ni gogladdii sergun gaa sid hedelmäbelii. Heidin egen inee, painoi viiz linjaa (soli sellane ebin masiina josd sai egel viiz linjaa). Ega pyöräydys, neljä egee ulos.

Däs vaiheez oli semmone “vidu oo jumal” olo, mud sid guidengi dyynen mendii hagee pizza. Kassal neidi sanos ed “Anteeksi mutta meillä ei ole juuri nyt muutakuin tonnikala- tai salamipitsaa”. Olin vähä ed wud, VAAN zalamipizzaa!? Paggoha sid oli oddaa se, ja sid gu saadii pizza pöydää sergun gaa ni katotaa täytteit. Ginggu. No, syödii pizza, 4/5, ei maisdunu salami.

For the pathetic people who can’t understand Finnish, it’s a story about me on a boat between Turku and Stockholm, winning my own pizza-money and buying a pizza. Sorry, you can’t get the joke here, but it certainly is there.